Uutinen: Moore Idman kutsui kolme uutta osakasta

Uutinen: Moore Idman kutsui kolme uutta osakasta

Meillä Moore Idmanilla on ollut ilo kutsua kolme kokenutta tilintarkastusalan ammattilaista uusiksi osakkaiksi alkaen 22.8.2024. Uudet osakkaat ovat HT Markus Hietaniemi, KHT Antti Ikäläinen ja HT Mikael Lanne.
 
”Nämä kolme vahvaa osaajaa tuovat partnereiden joukkoon sopivasti kokemusta ja nuoruutta. Heidät kutsuttiin osakkaiksi, sillä kaikki ovat osoittaneet yrittäjämäistä asennetta ja koonneet merkittävän oman asiakassalkun”, sanoo Moore Idmanin toimitusjohtaja Kalle Kotka.
 
Hietaniemi, Ikäläinen ja Lanne kokevat totta kai luottamuksen osoituksen ja osakkuuden tuomat uudet mahdollisuudet positiivisina.
 
”Osakkuus on minulle ollut tietynlainen tavoite, jota kohti olen kulkenut. Osakkuus ei vaikuta työtehtäviin mutta se tuo varmasti lisää mielenkiintoisia haasteita. On hienoa päästä entistä enemmän tuomaan omia ajatuksia esiin esimerkiksi yhtiön kehittämisessä. Uskon, että monia asioita tulee osakkuuden myötä katsottua ja ajateltua eri perspektiivistä”, pohtii Mikael Lanne.
 
Myös Hietaniemi ja Ikäläinen ovat samoilla linjoilla:
 
”Osakkuus ei mullista elämää eikä ole minulle itsetarkoitus uralla mutta vastuuta ja itsenäisyyttä on sen myötä tulossa varmasti enemmän”, Ikäläinen sanoo.
 
”Ajattelen samoin, eli osakkuus ei tuo suurta muutosta mutta varmasti avaa mahdollisuuksia ja uusia kiinnostavia työhaasteita”, summaa Hietaniemi.
 
Nyt tehtyjen uusien osakassopimusten myötä tilintarkastusyhteisössä on yhteensä 16 osakasta.


Kuvassa vasemmalta Mikael Lanne, Antti Ikäläinen ja Markus Hietaniemi.

moore-idman-uudet-osakkaat.jpg